Piika & Sisarelta saat ammattitaitoisen ja luotettavan henkilökohtaisen avustajan Vantaalla. Sydämelliset henkilökohtaiset avustajamme koulutetaan kunnioittamaan itsemääräämisoikeuttasi ja toimimaan auttavina käsinäsi ja jalkoinasi.
Henkilökohtaisen avustamisen palvelut suunnitellaan aina yksilöllisesti toiveidesi mukaan. Meillä on kokemusta esimerkiksi ALS ja MS -taudeista, hemiplegiasta, aivovammoista, selkäydinvammoista, parkinsonintaudista sekä näkövammoista.
Missä henkilökohtainen avustaja voi olla avuksi?
Henkilökohtainen avustaja on tukenasi toiveidesi mukaan esimerkiksi:
- päivittäisissä toimissa
- työssä ja opiskelussa
- harrastuksissa
- yhteiskunnallisessa osallistumisessa
- sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämisessä
Päivittäisillä toimilla tarkoitetaan esimerkiksi liikkumista, pukeutumista, henkilökohtaisen hygienian hoitoa, vaate- ja ruokahuoltoa, kodin siisteydestä huolehtimista sekä asiointia kaupoissa.
Saat itse valita oman henkilökohtaisen avustajasi
Meillä voit valita itse oman henkilökohtaisen avustajasi: voit valita muutaman ehdokkaan kotiisi tutustumiskäynnille tai osallistua rekrytointitilaisuuteen toimistollamme.
Pyrimme aina siihen, että avustaja olisi useimmiten sama henkilö tai tuttu pieni tiimi.
Henkilökohtaisen avustamisen palveluiden tilaaminen meiltä on turvallista myös poikkeusaikoina. Henkilökuntamme on koulutettu toimimaan vastuullisesti, turvallisesti ja hygieenisesti siten, että riski tautien leviämiseen on mahdollisimman pieni.